torstai 4. joulukuuta 2014

14.11 viides demo

Perjantain teemana oli lyhytelokuvat, joita teimme ryhmissä. Kesto oli minuutti, ja se tuli kuvata yhteen putkeen ilman leikkauksia tai pausen painamista. Ryhmämme työskentely oli alussa melko takkuista; kaikki olivat hieman unessa ja innottomia, eikä ideoita meinannut syntyä. Lopulta kolari-ajatus rupesi innostamaan, ja pihalla kuvatessa kaikki viimeistään syttyivät mukaan. Rooleja oli kolme, yksi kuvasi, yksi oli kuvaajan apuna ja minä toimin merkinnäyttäjänä pyörälle, jotta kolari saatiin tapahtumaan juuri oikeassa kohdassa.

Editoinnissa meillä oli kaksi konetta. Lauralla oli selvä visio siitä, mitä teemme, ja hän oli myös muokannut kerran aiemmin. Minunkin koneelleni ladattiin video, mutta autoin lähinnä äänien etsimisessä sekä mietin tehosteita. Editointivaiheessa osaaminen painottui. Vaikka ideoimme yhdessä, eniten pääsivät vaikuttamaan he, joilla oli kokemusta ja osaamista. iMovie-ohjelma oli toimintaidealtaan suhteellisen selkeä, itse ainakin opin sen melko nopeasti, ja innostuin muokkaamaan joitain kuvaamiani pätkiä vielä kotona illalla.

Ala-asteella videoiden tekeminen ei välttämättä toimisi. Kompastua voisi niin työnjaossa, organisoinnissa kuin teknologiassakin. On suuri riski, että osa oppilaista jäisi selkeästi sivustakatsojan osaan. Myöskin editointivaihe voisi olla haastava. Toisaalta, jos oppilailta löytyy teknistä osaamista ja harrastuneisuutta sekä intoa tämäntyyppiseen työskentelyyn, elokuvan keinoin voisi opiskella vaikka mitä. Erityisesti historialliset kertomukset taipuisivat hyvin lyhytelokuvaksi, ja voisivat innostaa oppilaita. Roolituksen vain täytyisi olla selkeä, jotta kaikki pääsisivät edes jollain tapaa osallistumaan. Luovuuden kannalta tämäntyyppinen työskentely on erittäin antoisaa.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti